Historiikki
1. Verokonsultoinnin tausta
Päätoimisten verokonsulttien ammattikunta on Suomessa varsin nuori toisin kuin muissa maissa. Ensimmäiset verokonsultin ammattinimikettä käyttävät konsultit aloittivat toimintansa vasta 1980-luvun lopussa. Tätä ennen verokonsultointitehtäviä suoritettiin asianajo- ja lakiasiantoimistoissa sekä tili- ja tilintarkastustoimistoissa. Usein veroasiantuntijoina toimivilla lakimiehillä oli verohallinnon kokemusta.
Verolainsäädännön monimutkaistuessa tarve päätoimisiin veroasiantuntijoihin kasvoi voimakkaasti. Veronmaksajain Keskusliittoon palkattiin ensimmäinen päätoiminen verolakimies 1970-luvun alkupuolella. Myös muut taloudelliset etujärjestöt alkoivat yhä enemmän rekrytoida veroasiantuntijoita ensisijaisena tehtävänään edunvalvonta verolainsäädännön valmistelussa. Tämän toiminnan ohella nämä veroasiantuntijat joutuivat myös konsultoimaan jäsenyrityksiä niiden vero-ongelmissa. Eräissä tapauksissa veroneuvontatyö ohjattiin erillisiin palveluyhtiöihin.
1990-luvun alkuvuosina pohdttiin erillisen yhdistyksen perustamista. Tuolloin vielä sille ei nähty tarvetta, koska päätoimisten asiantuntijoiden määrä oli melko vähäinen. Kun asiantuntijoiden määrä kasvoi nopeasti 1990-luvun aikana syntyi tarve organisoitu.
Kansainvälisissä tilintarkastusyhtiöissä verokonsultointi muodosti yhä kasvavan osan niiden liiketoiminnassa. Suurimpien toimistojen etabloiduttua Suomeen, kävi tarve päätoimisten verokonsulttien palkkaamiseen yhä ilmeisemmäksi. Samalla tilintarkastajien rooli veroneuvontatyössä väheni olennaisesti.
Tätä nykyä suurin osa päätoimisista verokonsulteista työskentelee suurimmissa tilintarkastus- ja asianajotoimistoissa. Tämän ohella eri puolilla maata toimii itsenäisiä verokonsultteja.
2. Suomen Veroasiantuntijat r.y:n perustamisvaiheet
Verokonsulttien lukumäärän kasvaessa alkoi esiintyä tarvetta oman yhdistyksen perustamiseen tilintarkastusyhteisöjen tapaan. Ensimmäinen epävirallinen kokous asian tiimoilta pidettiin vuonna 1998 Lontoossa pidetyn IFA-kongressin yhteydessä. Suomeen oli jo aikaisemmin perustettu Suomen Verokonsultit r.y. niminen yhdistys, jonka jäsenistö koostui lähinnä HTM-tilintarkastajista, joille verokonsultointi oli lähinnä sivutoimisto. Lontoon kokouksen yhteydessä nähtiin kuitenkin parhaaksi oman yhdistyksen perustaminen.
Eri valmisteluvaiheiden jälkeen yhdistyksen perustamiskirja allekirjoitettiin 12.12.2000 silloisen Arthur Andersenin toimitiloissa Helsingin Ruoholahdessa.
Yhdistyksen perustajajäseninä olivat:
- Verotusneuvos, varatuomari Raimo Pallonen
- Varatuomari Esko Tuominen
- OTK Leena Äärilä
- Varatuomari Jari Tarkkila
- Asianajaja, OTK Jarmo Ikkala
- KTL Timo Matikkala
3. Yhdistyksen hallitus
Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen valittiin Raimo Pallonen, joka toimi myös yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana, Timo Matikkala, joka toimi yhdistyksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana, Esko Tuominen, Leena Äärilä, Jari Tarkkila sekä Jarmo Ikkala. Hallituksen varajäseniksi valittiin varatuomari Outi Ukkola ja varatuomari Ola Saarinen.
Yhdistyksen ensimmäisenä sihteerinä toimi OTK Tommi Rantanen.
4. Kansainväliset yhteydet
Yhdistys on heti alunpitäen ollut yhteydessä Euroopan verokonsulttien keskusjärjestöön C.F.E:hen.