Yhdistyksen säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Veroasiantuntijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
2 §
Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta
Yhdistyksen tarkoituksena on:
- toimia verokonsultteina toimivien veroasiantuntijoiden yhdyssiteenä Suomessa ja ulkomailla
- edistää ja valvoa verokonsulttien yleisiä ja yhteisiä ammattietuja
- ylläpitää ja kehittää jäsenten ammattitaitoa ja -tietoja
- edistää ja ylläpitää yhdistyksen jäsenten korkeaa ammattietiikkaa
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- osallistuu verolainsäädännön ja verotusmenettelyn kehittämiseen, antaa verolainsäädäntöä sekä verotusmenettelyä koskevia lausuntoja ja tekee näitä koskevia aloitteita
- pyrkii lisäämään yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa järjestämällä kokous- ja neuvottelutilaisuuksia
- seuraa kansainvälistä kehitystä
- järjestää verotusta käsitteleviä koulutustilaisuuksia, kokouksia sekä seminaareja
- harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
- voi antaa lausuntoja hyvän verokonsultointitavan noudattamisesta
Yhdistyksen toiminta ei saa johtaa voiton tai muun taloudellisen edun tai ansion hankkimiseen yhdistyksen toimintaan osalliselle eikä yhdistyksen toiminta muutoinkaan saa muodostua luonteeltaan pääasiallisesti taloudelliseksi.
3 §
Yhdistyksen jäsenyys
Yhdistyksen jäsenenä voi olla varsinainen tai kannatusjäsen seuraavasti:
a) varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka toimii tai on toiminut päätoimisesti verokonsultointiin liittyvissä tehtävissä. Erityisistä syistä jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka olematta päätoiminen verokonsultti, muutoin täyttää verotukseen liittyvällä toiminnallaan jäsenyyden edellytykset.
b) kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, jonka toiminta läheisesti liittyy verokonsultointiin.
Varsinaiset ja kannatusjäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Varsinaiselta ja kannatusjäseneltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen vuosikokous ja hallitus sen perintäajasta ja -tavasta.
Yhdistyksen hallitus voi kutsua verokonsultointialalla ansioituneen henkilön kunniajäseneksi. Kunniajäseneltä ei peritä jäsenmaksua.
Jäsenellä on oikeus tiedottaa jäsenyydestään yhdistyksessä sekä käyttää yhdistyksen logoa ilmoittelussaan.
4 §
Jäsenen velvollisuudet
Jäsenen velvollisuutena on suorittaa vuosikokouksen vahvistama jäsenmaksu. Jäsenen velvollisuutena on myös noudattaa hyvää verokonsultointitapaa ja suorittaa käytännön työtään yhdistyksen säännöissä mainitun korkean ammattietiikan vaatimuksen edellyttämällä tavalla.
5 §
Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään hallituksen kutsusta vuosittain viimeistään huhtikuussa. Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä ilmoittamaansa asiaa varten sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää. Viimeksi mainitussa tapauksessa yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle viimeistään kahden kuukauden kuluttua pyynnön esittämisestä
Kokouskutsut on lähetettävä jäsenille kirjallisesti viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
Yhdistyksen kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa, joka on kahden kokouksessa sitä varten valitun jäsenen tarkistettava ja todistettava kokouksen kulun mukaiseksi.
6 §
Yhdistyksen vuosikokous
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien kertomus
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
- vahvistetaan kuluvan kauden talousarvio
- päätetään kuluvan kauden jäsenmaksu
- vahvistetaan kuluvan kauden toimintasuunnitelma
- valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Ehdotukset asioiksi, jotka toivotaan vuosikokouksessa käsiteltäviksi, tulee jäsenen tehdä kirjallisesti hallitukselle viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen vuosikokousta.
Yhdistyksen kokouksissa on äänestyksissä jokaisella läsnäolevalla jäsenellä yksi ääni. Äänestyksissä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö, ellei näissä säännöissä toisin määrätä.
7 §
Tilintarkastajat
Yhdistyksellä on vuosikokouksen valitsemat kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa.
8 §
Tilikausi ja tilinpäätös
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Vuosikokouksen valitsemien tilintarkastajien tulee hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tarkastaa yhdistyksen tilinpäätös, kirjanpito ja hallinto. Tilinpäätös on laadittava viimeistään maaliskuun loppuun mennessä ja se on esitettävä tilintarkastajille viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.
9 §
Hallitus ja nimenkirjoitus
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään seitsemän (7) varsinaista jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä.
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan yhdeksi vuodeksi kerrallaan.
Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi, kuitenkin siten, että ensimmäisessä vaalissa puolet hallituksen jäsenistä valitaan yhdeksi vuodeksi. Näin ollen puolet hallituksen varsinaisista ja varajäsenistä on vuosittain erovuorossa.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta kun he katsovat siihen olevan aihetta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään yli puolet hallituksen jäsenistä on läsnä, jolloin näistä yhden on kuitenkin oltava puheenjohtaja tai varapuheenjoh-taja.
Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Henkilövaaleissa ratkaisee kuitenkin arpa.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai kaksi hallituksen varsinaista jäsentä yhdessä.
10 §
Hallituksen tehtävät
Hallituksen tulee valvoa yhdistyksen ja sen jäsenten etua ja tässä tarkoituksessa
- edustaa yhdistystä,
- käsitellä jäsenhakemukset,
- kutsua jäsenet yhdistyksen kokouksiin, valmistella niissä esiin tulevat asiat ja toimeenpanna kokousten tekemät päätökset,
- huolehtia yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä,
- antaa yhdistyksen puolesta lausuntoja verolainsäädäntöä, sen valmistelua tai muuttamista sekä verosäännösten soveltamista koskevissa kysymyksissä
- edistää jäsenkunnan ammattitaitoa ja koulutusta
Tarkoitusta toteuttaessaan hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia.
11 §
Jäsenen erottaminen ja eroaminen
Hallitus voi erottaa jäsenen, joka
- on kehotuksesta huolimatta jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut, tai
- on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella aiheuttanut yhdistykselle vahinkoa, tai
- ei enää täytä yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroaminen tulee voimaan heti. Yhdistyksen jäsen on velvoitettu maksamaan jäsenmaksun ja täyttämään muut velvoitteet eroamiseensa asti.
12 §
Yhdistyksen purkaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta voidaan tehdä ainoastaan vuosikokouksessa, mikäli asiasta on kokouskutsussa mainittu, tai erikseen purkamiskysymyksen käsittelyä varten kutsutussa ylimääräisessä kokouksessa, joissa myös päätetään yhdistyksen jäljellä olevan omaisuuden käytöstä yhdistyksen aatteellisen tarkoituksen edistämiseksi.
Yhdistyksen purkamista koskevaan päätökseen vaaditaan vähintään 3/4 äänten enemmistö äänestyksessä annetuista äänistä. Tämän äänimäärän tulee käsittää vähintään 20 prosenttia yhdistyksen saman vuoden 1. pnä tammikuuta lasketusta kokonaisjäsenmäärästä. Mikäli äänimäärä ei ole 20 prosenttia äänioikeutettujen kokonaismäärästä, esitys voidaan hyväksyä seuraavassa vuosikokouksessa, jos äänimääräksi myös tuolloin tulee 3/4 äänistä.
13 §
Sääntöjen muuttaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.
14 §
Muut säännöt
Muilta osin noudatetaan yhdistyslain määräyksiä.